Kansalaisareena palkitsee Vuoden vapaaehtoisen tänä vuonna kuudetta kertaa. Palkinnon tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Kuka tahansa – yksityishenkilö tai yhteisö – voi ehdottaa Vuoden vapaaehtoista, ja sinut on nimetty ehdokkaaksi. Ehdokkaita on yhteensä 86.

Kiitos. Oli ensimmäisenä mielessä kun luin sähköpostista ehdokkuudestamme.

Se, että minua ja meitä puroaktiiveja on ehdotettu Vuoden vapaaehtoisiksi lämmittää sydäntämme. Meidän tavoitteena on luoda hyvää mieltä ja henkeä tapahtumissamme ja mielestämme tämä ehdokkaaksi pääseminen on osoitus siitä, että olemme onnistuneet tavoitteessamme.

Longinojalla me puroaktiivit haluamme tehdä osamme upean yhteisöllisyyden kasvattamiseksi sekä kaupunkiluonnon esille nostamisessa.

Nyt me tarvitsemme ääntäsi, klikkaa tästä ja lue perustelut miksi meitä on ehdotettu palkinnon saajaksi. (Äänestys on päättynyt)

Anna tämän jälkeen äänesi meille tai mieleisellesi ehdokkaalle. Jokainen vapaaehtoistatyötä tekevä on voittaja. Joka kerta kun hän näkee työnsä kantavan hedelmää, olkoot se hymy tai sosiaaliseen mediaan kirjoitettu positiivinen kommentti, saa niistä voittajafiilikset!

Puroaktiiveihin voit tutustua tästä.

Longinojan puroaktiivit
Juha Salonen, puroyliaktiivi

Miksi meitä on ehdotettu Vuoden vapaaehtoiseksi

Koillis-Helsingissä virtaavan Longinojan muodonmuutos sameasta hylkyojasta solisevaksi taimenpuroksi on vapaaehtoistyön voimannäyte vailla vertaa.

Juha Salonen aloitti Longinojan kutusoraikkojen kunnostuksen vuonna 2001, jonka jälkeen hän on vetänyt talkoita joka syksy. Vuonna 2017 kutusoraikkoja kunnostetiin yli sadan talkoolaisen voimin. Juha on ollut mukana myös muissa virtavesikunnostuksissa.

Puron tilan kohentuminen ja Juhan kannustava esimerkki ovat innostaneet ihmisiä mukaan lähiluonnosta huolehtimiseen. Nyt n. 20 aktiivin joukko edistää puron hyvinvointia monin tavoin. Puroaktiivit valvovat, opastavat, kunnostavat, taltioivat ja tiedottavat Longinojasta. Syysöinä he striimaavat täpläkylkisten taimenten kutupuuhia, joten kaikki pääsevät seuraamaan huikeaa luontonäytelmää kotisohvalta, jos ei itse tarkene lähteä yökävelylle puron varteen.

Aktiivien tekemä työ on tärkeää luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Palkitsevinta on Suomenlahden uhanalaisen taimenen paluu. Longinojan renessanssi on lisännyt alueen ihmisten ympäristötietoisuutta ja lähiluonnon arvostusta. Puron varrella kulkevat asukkaat seuraavat veden tilaa ja keräävät roskia luonnosta. Helsingin kaupunki toteutti vuonna 2018 puroaktiivien suunnitteleman luontopolun, jonka opastauluissa jaetaan tietoa puroluonnosta.

Puroaktiivien toiminta on luonut yhteisöllisyyttä Longinojan varrelle. Puron äärellä jaetaan estoitta taimenbongaukset vastaantulijoiden kanssa; Longinoja yhdistää ihmiset taustaan katsomatta.

Ehdottaja: Pihlajamäki-seura ry ja joukko yksityishenkilöitä

  • Arvovaltainen raati kokoontuu marraskuun puolessavälissä ja valitsee Vuoden vapaaehtoisen kymmenen eniten yleisöääniä saaneen joukosta.
  • Vuoden 2019 vapaaehtoinen palkitaan kansainvälisenä Vapaaehtoisten päivänä 5.12. Helsingissä.

Vuoden 2019 valitsijaraadin kokoonpano

Raati valitsee voittajan kymmenen yleisöäänestyksessä eniten ääniä saaneen joukosta.

  1. Marianne Heikkilä, Kansalaisareenan ja Vuoden vapaaehtoinen -raadin puheenjohtaja, Kansallisen lapsistrategian projektipäällikkö, OKM/STM
  2. Jouko the Street Barber (Jouko Näivä), Vuoden vapaaehtoinen 2018
  3. Anne Kalmari, kansanedustaja (kesk.), Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän puheenjohtaja
  4. Korumies Arvi (Arvi Martikainen), yrittäjä ja esteratsastaja
  5. Kristiina Kumpula, pääsihteeri, SPR
  6. Pauliina Seppälä, perustaja, Yhteismaa
  7. Signmark (Marko Vuoriheimo), muusikko ja yrittäjä
  8. Tapani Vainikainen, Vuoden vapaaehtoinen 2018
  9. Hilla Vuorinen, toimittaja, Helsingin kaupungin Nuorten ääni -toimitus
  10. Niklas Wilhelmsson, neuvotteleva virkamies, demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö, OM

Aikaisemmat Vuoden vapaaehtoiset

2018

Jouko Näivä eli “Jouko the street Barber” (kuvassa alarivissä vasemmalla) leikkaa kadulla veloituksetta asunnottomien, syrjäytyneiden ja vähävaraisten hiuksia ja partoja. Hän on ollut mukana mm. Vankimessuilla, Asunnottomien yössä ja Asunnottomien joulussa.

Tapani Vainikainen (kuvassa ylärivissä vasemmalla) toimii Vantaan liikuntapalveluissa vapaaehtoisena ikäihmisten vertaisohjaajana. Hän on ollut käynnistämässä ja ohjaamassa seniorikuntosaliryhmiä sekä opastamassa uusia vertaisohjaajia tehtäviin. Lisäksi Vainikainen auttaa ryhmäläisiään mm. ikkunoiden pesussa, marjojen poiminnassa ja kimppakyytien koordinoinnissa puutarhaliikkeeseen, jotta autottomat ikäihmiset ovat saaneet kukkia parvekkeilleen.

Kansalaisareena palkitsi tänä vuonna viidettä kertaa Vuoden vapaaehtoisen. Kampanjan tavoitteena on nostaa vapaaehtoistoiminnan arvostusta ja näkyvyyttä. Palkinnon saaja toimii seuraavan vuoden ajan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä.

2017

Heidi Furu on toiminut päihde- ja rikostaustaisten parissa vapaaehtoisena viiden vuoden ajan. Ensin Furu jalkautui kaduille asunnottomien pariin. Sieltä hänet kutsuttiin päihdetaustaisille suunnattuun asumisyksikköön. Syntyi toive ilmaisten ruokailujen järjestämisestä. Furu organisoi vapaaehtoiset toteuttamaan tätä ideaa. Toimintaan on kuulunut ruokailujen lisäksi vaatteiden ja hävikkiruoan jakoa. Ruokatarjoiluja laajennettiin myös muihin asumisyksiköihin. Vuonna 2013 perustettiin ViaDia Espoo ry, jolloin toiminta siirrettiin yhdistyksen alaisuuteen.

2016

Brother Christmas tekee vapaaehtoistyötä ruohonjuuritasolla yhteistyössä eri yritysten kanssa. Kohteina ovat yksittäiset henkilöt sekä ryhmät, muun muassa vähävaraiset lapsiperheet, pitkäaikaissairaat, asunnottomat, vanhukset ja veteraanit. Brother Christmas on toteuttanut ruokajakelua, järjestänyt vanhuksille päivätansseja ja lapsille Linnanmäen rannekkeita, auttanut toteuttamaan erilaisia toiveita sekä avustanut eri hankinnoissa ja paljon, paljon muuta.