Longinojan puroaktiiveilla on ilo ja kunnia kutsua 200 ensimmäistä innokasta katsomaan Longinoja – Ojasta puroksi -dokumentti Malmisaliin torstaina 31.1.2019 klo 19.00. Ennen kaikille avointa näytöstä vietetään Longinojan puroaktiivien järjestämä kutsuvierasnäytös.

Ojasta puroksi dokumentti on tarina malmilla sijaitsevan Longinojan kunnostamisesta Suomen tunnetuimmaksi taimenpuroksi puroyliaktiivi Juha Salosen kertomana. Dokumentti on ennen kaikkea Tarina siitä miten yhden ihmisen päättäväisyys voi saada aikaan muutoksia kaupunkiluonnossa, ja kuinka Longinoja on kerännyt ympärilleen suuren määrän saman henkisiä ihmisiä.

Dokumenti tekeminen on ollut erittäin mielenkiintoinen kokemus. On aina hienoa päästä seuraamaan ihmisiä jotka tekevät järjettömän määrän työtä luonnon eteen. Omalta osaltani haluan kertoa juuri tämän kaltaisten ihmisten tarinaa, kertoo dokumentin tekijä Dan Öhman.

Mielenkiinnolla odotan millaisen kokonaisuuden 24 minuutin dokumentti näyttää panostuksestani Longinojan eteen ja toivottavasti video leviää laajalle kertoen kuinka upea luontokohde Helsingissä virtaava Longinoja on. Meillä kaikilla on vastuu lähiluonnostamme, tehdää yhdessä kaikkemme sen säilymisen eteen, kertoo Salonen.

Nimi: Ojasta puroksi
Tuotanto: Dan Öhman, Laavu Filmi
Ikäraja sallittu
Kesto: 24 min