Iloksemme voimme ilmoittaa, että keskiviikkona 21.11.2018 on Sanna Kailio onnistunut näkemään uhanalaisen valkoselkätikan Longinojan varrella.

Onnistuin näkemään valkoselkätikan longinojan varrella ja jonkunlaisen kuvankin sain. Katsoin Longinojan sivuja ja en nyt ainakaan heti löytänyt ihan tuoreita havainto päivityksiä tikasta, kertoo Kailio.

Tapaninvainiossa asuva Kailio on vastikään löytänyt Longinojan ja tajunnut sen monipuolisuuden ja arvon. Hänen ei todellakaan tarvitse lähteä kauas kotoa nähdäkseen ihan oikeaa luontoa.

Viime vuonna kiinnitin huomiota paikallislehden kirjoituksiin longinojasta ja sitä kautta löysin myös Longioja.fi -sivuston.
Sitten edelleen longinojan – vihdoin ja viimein 🙂 – kiva kun joku kertoi mitä voi nähdä ja kuulla jos tajuaa pysähtyä ja katsoa ja kuunnella.

Nyt tulee tehtyä ulkoilulenkkejä useinkin puron varressa lintuja ja muuta luontoa tarkkaillessa. Tähän vuodenaikaan tietysti koskikarat ja taimenet ovat pääosassa ja siinä sivussa sitten tulee bonuksena liuta muitakin lajeja. Ja näköjään sitten joskus tuollainen harvinaisempikin havainto. Joten vastapainoa arjen aherrukselle tuolta longinojan luonnosta haen ja sitä myös aina saan roppakaupalla. Olen oppinut pysähtymään, kuuntelemaan ja tarkkailemaan luontoa purolla ulkoillessani, iloitsee Kailio.

Valkoselkätikka on tervetullut purolle, entuudestaan puron talviseen lajistoon kuuluu koskikarat, sinisorsat, puukiipiät, tiaiset, tiklit ja muut pienet lintuystävämme sekä lukuista kana -ja varpushaukat jotka saalistavat edellä mainittuja.

Havaittu valkoselkätikka tunnistettiin naaraaksi. Olemme saaneet myös toisen havainnon tikoista maanantailta 19.11., tuolloin tikkoja nähtiin kaksi tämän keskiviikon havaintokohdan lähellä.

Valkoselkätikka pesii lehtimetsissä ja vaatii pesiäkseen runsaasti lahopuuta. Tikat tekevät pieniä vaelluksia. Laji pesii Vanhankaupunginlahdella. Ehkä linnut ovat juuri sieltä piipahtaneet purolle. Ei pesiminen tietenkään mahdottomuus ole. Olisipa se tosi hienoa ja Longinpuron arvoista, kertoo Luonnonsuojeluliiton eläkkeellä oleva johtava asiantuntija, puron lähiystävä Ilpo Kuronen.

Me puroaktiivit olemme todella iloisia kaikista havainnoista joita saamme.

Havaintoja voi lähettää suoraan ilmoita havaintoja tai sähköpostitse osoitteeseen juha.salonen()skes.fi.

Kuva: Sanna Kailio