Moni ehkä tuntee minun taustani Longinojan osalta, mutta luontopolun ideoinnista tuskin kenelläkään on hajua. Olen asettanut itselleni henkikökohtaiseksi tavoitteeksi tehdä Longinojasta Suomen tunnetuimman puron, luontopolku on yksi iso osa tämän tavoitteen saavuttamisessa.

Näin Luontopolku sai alkunsa…

Paluu lapsuuteen

Aloitetaan tarina pienellä palalla vuodesta 1990, tuolloin nuorena kävelin usein Longinojan sinikaiteisen sillan yli. Tuijotin hetken hiljaista virtaa ja katsoin edessä siintävää koulua. Olen pieni, heikko ja muiden kiusan kohde. Heitän tämän ajatuksen kyynelten kera virtaan ja lähden jälleen taistelemaan yhden päivän pois elämässäni. Olin koulukiusattu.

Nykyään kun nojaan tuohon samaan siniseen kaiteeseen, tutkin puroa, katson kuinka virran mukana kulkee alavirtaan veteen tippunut lehti. Heitän lehden viereen leivänpalasen, blumps. Taimen käy nappaamassa leivänpalasen. Heitän toisen palan ja sama toistuu uudelleen. Jesh!

Olen saanut pitkäjänteisellä työllä aikaan jotain ainutlaatuista. Sillan alle on syyskuun lopun Skes ry:n järjestämissä purotalkoissa laitettu talkoolaisten toimesta kaksi kuorma-autollista kiveä ja soraa.

Oja on muuttunut solisevaksi puroksi, jota kuunnellessa mieli lepää. Vuoden 2018 talkoissa oli tarkoitus tehdä tästä hitaasti virtaavasta ojan kohdasta upea portti sillan vierestä alkavalle luontopolulle. Nyt tuo tavoite on toteuteutettu, luontopolulle lähtijät siivitetään tänään pe 26.10.2018 klo 14.00 retkelle kohti alavirtaa puron solinan saattelemana.

Ojan muuttuminen puroksi ja ihmisten asenteenmuutos

Oja ei ole vain muuttunut puroksi, tuo puro on muuttanut minua myös ihmisenä. Olen ilokseni huomannut kuinka ihmisiä kertyy ympärilleni edistämään betoniviidakon helmen ilosanomaa.

Tutkin mahdollisuuksia luontopolku ideani toteutukselle ja löydän Maunulankylän luontopolun sivuille. Tuo polku on saanut alkunsa asukkaiden alotteesta ja soitan tuon polun kuvittaneelle Seppo Leinoselle, tunnen hänet jo entuudestaan hyvin. Häneltä saan projektipäällikön yhteystiedot. Lähestyn päällikköä ensin sähköpostitse.

On syksy 2015 ja olen kutsunut Helsingin kaupungin työtekijän Elina Nummen Longinojalle tutustumaan puroon. Hän oli projektipäällikkönä Maunulan luontopolun toteutuksessa. Repussani on printattuna hajatelmia mahdollisesta polun sisällöstä, sen hahmotellusta reitistä sekä taulujen sijainneista. Kävelemme jutellen kohti alavirtaa, katsoen samalla näkyykö purossa kutevia taimenia, ei näy.

Istahdimme isäni kasvimaapalstalle nuotionääreen, jossa legendan nokasta nouseva kahvintuoksu valtasi viilenevän syysillan. Kaivoin varmoin ottein tulostamani  PowerPoint -esitelmän tulosteet ja annoin ne Elinalle. Nuo 18 ryppyistä sivua sujahti Elinan reppuun ja lähdimme kahvien nautittimisen jälkeen katsomaan näkyykö taimenia alavirran puolella. Jännitin, että näemmekö taimenia vai jääkö puheeni vain puheeksi. Lopulta lähellä Suomen villkkainta tietä, eli kehä ykköstä näimme taskulampun valokiilan peilaavan puron pintaa.

”Tuossa on taimen”, osoitan valolla kohdan Elinalle.

Lopulta myös kalat olivat mukana siivittämässä suunnitelmaani eteenpäin ja luontopolku sai ensimmäiset vihreät valonsa. Sovimme myös, että seuraavana syksynä järjestämme Helsingin kaupungin puistokävelyitä purolle. Lue puistokävelyistä tästä.

Tutustuminen polun reittiin ja sisällön miettimistä

Toukokuussa vuonna 2017 olimme tutustumassa purolla ideaan Elinan, Sepon ja Auli Kilpeläisen kanssa. Kävelimme polun läpi ja kirjasimme muistiin ideoita täydentämään alustavaa suunnitelmaa. Vierestä oli hieno seurata kuinka Sepon kynä sauhusi paperille hahmotelmia alueesta, eläimistä ja kaloista. Visioimani sisältö alkoi hahmottumaan lyijykynänviiva kerrallaan paperille.

”Tähän tulee toinen pääopastaulu ja picknikpaikka”, totesi Elina. Olimme saapuneet Vantaanjoen varteen.

 Idealle siunaus

Polku jäi hetkeksi unholaan, kunnes tapasin Päivi Islanderin Vesistökunnostusverkoston seminaarin tilaisuudessa Tampereella. Tuossa tilaisuudessa minulle luovutettiin vuoden vesistökunnostaja palkinto vuonna 2017. Kysyin tuolloin Päiviltä saisiko luontopolkua ruveta viemään eteenpäin, eli aukeaako rakennusviraston rahakirstu?

”Polun voi toteuttaa”, totesi Päivi.

Näistä polun ideoinnin ensihetkistä on kulunut nyt kolme vuotta. Edessäni on kuvittaja Sepon kuvittamat ja Auli Kilpeläisen taittamat opastaulujen kuvat. Yksityiskohtaisista kuvista löytyy taimen, käpytikka, mäyrä ja jopa Gammarus pulex -purokatka. Kaikki piirustukset joita tauluista löytyvät, ovat täynnä pieniä yksityiskohtia ja vaikka kuvitus on lapsenomainen, on niiden sanoma selkeä.

Kiitokset – Tänään juhlitaan avajaisia!

Kiitokset Helsingin kaupungille Päiville sekä Anna-Elina Nummelle, ilman teidän uskoa minun visiooni ei polku olisi ollut mahdollista toteuttaa.
Kiitos Sepolle ja Aulille upeista tauluista, joissa kiteytyy juuri se viesti ja sanoma mitä haluan purolla liikkuville ihmisille jakaa.

Kiitos vedenalaiskuvaaja Pekka Tuurille, jonka vedenalaiset kalakuvat näyttävät digisisällössä miltä kalat näyttää omassa elementissään.

Kiitos vaimolleni Tanjalle ja tyttärelleni Olivialle, että he ovat kestäneet minun hieman pidemmät hetket iltaisin tietokoneella. Isääni Mattia ei voi unohtaa näistä kiitoksista. Hän opastaa ihmisiä purolla päivittäin välittäen eteenpäin Longinojan ilosanomaa.

Eikä unohtaa saa äitiäni Ailaa, jonka leipomia pullia ja kakkuja on kiikutettu Longinojaa tukeneille Paitakulma.fi -tekstiilipainolle sekä Malmilaiselle painotalo Trinketille. Kiitos Niki ja Petri! Kiitos myös Norfinille, jolta saimme kuudelle puroaktiiville upeat eräasut. Kiitos myös Apropos lingua -käännöstoimistolle digisisisällön venäjänkielisestä versiosta. Teija, Koillis-Helsingin Lähitieto on välittänyt puron ilosanomaa todella upeasti, kiitos sinun.

Kiitos edellä mainituille yritykselle, te osaltanne mahdollistatte Longinojan tiedottamisen tuomisen uusiin sfääreihin purolla tai tapahtumissa mukana ollessamme.

Tänään on vihdoin aika avata Longinojan ainutlaatuinen luontopolku!
Teitä varten sen ideoin ja Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala upeasti toteutti.

logo-longinoja-sticky-headerI Love Longinoja
Juha Salonen, puroyliaktiivi

TUTUSTU LUONTOPOLKUUN

Halutessasi kartasta tietoja pois tai lisää: Paina kartan vasemmassa ylänurkassa näkyvää maps-icon