Kiitos! Viimeinen opastettu retki on takana ja vaikka oli kylmä lämmitti upea tunnelma retkeilijöitä. Kalat olivat lopulta hienosti esillä ja pääsimme seuraamaan aikamoista showta.

Kiitos kaikille retkille osallistuneille. Yhteensä teitä osallistui retkille lähes 200.

Kiitos kaikkien vetäjien puolesta!

Juha, Matti, Toni ja Jarmo.

Juha Salonen, Puroaktiivi

Helsingin Perhokalastajat ry:n kuduntarkkailuilta to 9.11.2017

Pimeänä ja hiukan sateisenakin torstai-iltana Helsingin perhokalastajat pääsivät nauttimaan suurista ”saaliista” hiukan poikkeavalla tavalla. Matti Salonen opasti Longinojan varrella perhokalastajia taimenen kudun saloihin. Saimme seurata kookkaita taimenia kaivamassa kutukuoppaa ja nahistelemassa reviireistä talkootyönä tehdyillä sorapohjaisilla virtapaikoilla. Monelle perhoseuran jäsenelle kokemus ainutlaatuinen. Seuralla on myös oma kunnostusprojekti Helsingin Mätäjoella. Sielläkin on tänä vuonna nähty äärimmäisen uhanalaisia meritaimenia kutupuuhissa.

  • Longinojan kuduntarkkailuiltaan osallistui noin 20 perhoseuran jäsentä

Helsingin kaupungin puistokävely 1.11.2017

Keskiviikkona 1.11.2017 järjestettiin Helsingin kaupunkiympäristön puistokävely, jonka oppaana toimi Juha ja Matti Salonen. Mukana oppaana oli myös Aarresaarrista tuttu Jarmo Nieminen. Retkelle pääsimme seuraamaan usean suuren emotaimenen uiskentelua, mutta upeimmat näytökset esittivät kaksi suurta koirastaimenta. Koiraat tappelivat keskenään välittämättä seuraajien valoista käyden välillä kokonaan rannan vieressä olevan kiven päällä.

  • Osallistujia  noin 20 henkeä + Pornaisten nuorten Kalastusseura PNKS ry:n jäseniä 10 kpl

Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retki 31.10.2017

Tiistaina 31.10.2017 järjestetiin Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retki. Retken vetäjänä Jarmo Nieminen. Retkellä päästiin seuraamaan taimenten kutupuuhia Saunankosken ja kasvimaan alueella.

  • Osallistujia  noin 20 henkeä

Pihjamäkiseuran ja Stadin Kalajunnujen tarkkailuretki ma 30.10.2017

Maanantaina 30.10.2017 järjestetiin Pihlajamäki -seuran ja Stadin Kalajunnujen kuduntarkkailuretki. Retken lähtöpaikkana oli Savelassa sijaitseva Koirapuistonkosken silta.  Muutaman päivän jatkuneiden vesisateiden johdosta vedenpinta oli purossa noussut kymmeniä senttejä ja kalojen havainnointi oli vaikeaa. Alku puheessa Juha Salonen kertoi, että ottakaa tämä retki opetuskertana kutupaikkojen löytämiseksi.

Lopulta Saunankosken yläosasta Toni löysi muutaman ison emotaimenen. Näitä kaloja ihailimme hetken jonka jälkeen retkelle osallistujat lähtivät kohti kodin lämpöä.

  • Osallistujia  noin 20 henkeä

Helsingin kaupungin puistokävely 24.10.2017

Tiistaina 24.10.2017 aurinkoisena lokakuisena iltana kokoontui kasvava joukko Malmille Haaga-Helian parkkipaikalle kuduntarkkailuretkelle lähtöön. Alkupuheessa Helsingin kaupunkiympäristön Anna Elina Nummi kertoi, kuinka hän oli viime syksynä tullut taimen ”uskoon” vieraillessaan Longinojalla.

Annan tervehdyksien jälkeen vetovastuun otti Longinojan Puroyliaktiivi Juha Salonen. Lyhyen historiikin jälkeen  bongausjoukko lähti kohti vieressä virtaavaa Longinojaa. Retken aikana kalat olivat hieman passiivisia ja onneksi lopulta onnistuimme näkemään muutaman suuren emotaimenen Latokartanontien alapuolella.

  • Osallistujia 70-80 henkeä

Keskon, WWF Suomen ja Milltonin vierailu 23.11.

Longinojalla vieraili maanantaina WWF Suomen ja Keskon pääkonttorin väkeä. Oppaana toimi SKES ry:n Juha Salonen. #longinoja #kuteminenkuuluukaikille Puroisäntä Matti tarjosi retkeilijöille maukkaat nokipannukahvit ja kalat tarjosivat lopulta upeita luontoelämyksiä. —

Lue juttu.

  • Osallistujia 13 henkeä

Retkikuvat ti 24.10.2017

Kuvat: Maaret Ahlsved & Petteri Hautamaa