Katsoessasi Arktiset vedet tv-sarjaa ei voi olla kiinnittämättä huomiota, että miesvaltaisessa joukossa on myös yksi naispuolen edustaja. Mari Elal tuli tunnetuksi some-kansalle bloginsa Gone Fishing with Mari ja aktiivisen kannanoton heikoissa kantimissa olevien kalakantojemme puolesta puhujana Jasper Pääkkösen, Mikko ”Peltsi” Peltosen ja muiden kala-aktiivien rinnalla. Alla olevat Marin vastaukset kannattaa lukea ajatuksella ja miettiä mitä ne pitävät sisällään. Teksti on täyttä kultaa kuten tv-sarjakin. Haastattelu on päivätty Marin esikoisen syntymäajan mukaan.

Kuka olet, ja mistä tulet?

Syvimmältä sielultani olen seikkailija, kalastaja ja tuleva äiti.

Nimeltäni olen Mari Elal, yleisimpiä kutsumanimiä ovat Kala-Mari ja Kalmari. Siitä on ikuinen kina, kumpi noista lempinimistä on alkuperäinen. Olen Lohjalla kalastusoppaana, hoitajana ja kouluttajana. Viimeiset kolme tuotantokautta olen ollut mukana seikkailemassa Arktisilla leveysasteilla myös tv-sarja Arktiset Vedet retkikunnassa. Ennen pidin aktiivisesti myös kalastusblogia Gone Fishing with Mari.

Nyt olen tietoisesti ottanut siihen vähän etäisyyttä, koska se alkoi viemään liikaa aikaa olennaiselta – luonnossa liikkumiselta ja kalastukselta. Peruskuvio siis on, että aina on monta rautaa tulessa. Koen sydämen asiaksi tehdä parhaani sen eteen, että tietoisuus lohikalakantojemme tilasta kasvaisi ja koskettaisi yhä useampaa ihmistä. Tässä Longinojalla on onnistuttu.

Mitkä olivat fiiliksesi kun sinut pyydettiin Arktiset vedet retkikuntaan mukaan ja tulisit olemaan ainoa nainen porukassa? (Olitko ainoa nainen pitkillä reissuilla)

Gone Fishing with Mari-blogi selkeällä viestillään oli tavoittanut Arktiset Vedet retkikunnan ja minut kutsuttiin mukaan tunturiin Kummaenolle. Arktiset vedet pitää tärkeänä, että ohjelman kautta välitämme paitsi puhtaan luonnon ja yhdessäolon ilosanomaa, myös sanomaa siitä, kuinka jokainen meistä voi valinnoillaan vaikuttaa kalakantoihin ja ympäristön hyvinvointiin. On ollut ilo ja kunnia seikkailla tämän retkikunnan kanssa upeissa kohteissa.

Hyvä tiimi ottaa uudet jäsenet mukaan avosylin, oli mies tai nainen, uistelija tai perhokalastaja. En kuitenkaan toki ole niin naiivi, että kuvittelisin kaikilla naisilla olevan yhtä helppoa olla miesryhmässä ainoa nainen. Joskus ollaan oltu alueilla, jossa kasvillisuutta on vähän, eikä tarpeille pääse pensaan taakse. Vaatii tiettyä asennetta selviytyä tilanteen ja olosuhteiden mukaan.

Usein huomaa, että uudessa porukassa saatetaan olla siivosti ensimmäiset päivät, mutta juttu lähtee usein lentoon puolin ja toisin kun vieraskoreus on podettu. Kaikille puolisoille ei myöskään ole helppoa hyväksyä harrastusta, jossa naisystävän kaverit on pääosin miehiä. Tämäkin tulee varmasti pehmentymään tulevaisuudessa entistä enemmän.

Naisten kalastus on kuitenkin yleistymässä ja he uskaltautuvat kalastuksen pariin muidenkin kuin puolisoiden kanssa. Naisilla on yhtälainen draivi ja halu kehittyä, oppia tekniikoita, ymmärtää ekosysteemiä, saada omaa aikaa ja adrenaliinin täyteisiä elämyksiä, kuin miehillä.

Teknisesti lahjakkain ja nopein oppija on ollut viime kesänä asiakkaana ollut 11-vuotias tyttö, joka oppi seuraamaan siimaa, heittämään tarkasti ja ylläpitämään keskittymistä ja tarkkuutta koko kalastuspäivän. Kalastus on siitä hieno laji, että se haastaa harrastajaansa juuri oman innostuksen ja kiinnostuksen mukaan.

Onko luonto -ja kalastuskokemukset muuttaneet sinua ihmisenä?

Luonto on ollut minua lähellä lapsesta pitäen. Lomat vietettiin usein mummolassa, jossa seurattiin peurojen ja hirvien jälkiä, marjastettiin ja kalastettiin. Äidin kanssa sienestettiin. Meidän perheen naiset ei erityisesti kynsiä lakkailleet vaan tekivät pelto- ja puutarhatöitä ja nauttivat vapaa-aikanaan luonnosta.

Teini-ikäisenä säästin rahat ensimmäiseen virveliin, mutta silloin lähipiirissä ei ollut muita kalastuksesta innostuneita. Tai oli muutamia oman ikäisiä poikia, mutta he kalastivat isien ja muiden poikien kanssa. Tytöllä ei silloin niihin porukoihin sijaa. Käytin virveliä lähinnä mökillä ja satunnaisesti, jos sain jonkun ympäripuhuttua viemään minut järvelle.

Aikuisena kaipuu luontoon ja kalastuksen pariin oli vahva, mutta kalastuskavereita ei nuorelle naiselle juuri löytynyt, enkä tiedä mistä olisin heitä hakenut. Kalakavereiksi sai välillä poikaystävien isejä. Silloiset poikakaverit eivät kalastaneet. Nykyisen puolison kanssa treffejä vietettiin järvellä ja hän oli juuri kokeillut kaverinsa kanssa ensimmäistä kertaa perhokalastusta ja antoi minunkin kokeilla. Innostus jäi kytemään ja vei minut aivan uuteen maailmaan.

Olen huono ottamaan neuvoja puolisolta, joten päädyin löytämään opettajia mm. kalastusseuroista ja hakemalla oppia netistä ja kirjoista. Perhokalastuksen kautta lisääntyi ymmärrys lohikalakantojen tilasta ja sitä myöden muutti paitsi ruokailutottumuksia, myös elämänkatsomusta. Kalat ovat loppujen lopuksi globaalistikin elämän keskiössä.

Vuonna 2014 Lohikaloja uhattiin monesta suunnasta. Puhuttiin vesivoiman lisärakentamisesta, kalastuskiintiöiden ostosta Latvialta, jotta voitaisiin pyytää enemmän, verkotus jokisuilla oli villiä ja ELY-keskukset halusivat poikkeuslupia alamittoihin. Sittemmin on vihdoin saatu päivitettyä kalastuslakia hieman kestävämpään suuntaan, viesti viherpesua harrastaneesta vesivoimasta on alkanut tavoittaa kansalaisia ja aiheesta on hienoja dokumentteja ja elokuvia, kuten DAMNATION ja tällä hetkellä rahoitusta hakeva Concrete Reasons (https://mesenaatti.me/campaign/?id=373#single/view).

Tulevaisuuden haasteina on edelleen ylikalastuksen ja tippavoimalaitosten lisäksi ongelmalliset turbiinit joihin kalat silpoutuvat alasvaelluksillaan. Nykyisen tiedon valossa on puutututtava jokien tilanteeseen kokonaisvaltaisemmin ja päivitettävä kalatiestrategiaan teknisten kalateiden ongelmallisuus ja korvata luonnonmukaisilla ohitusuomilla.

Mitä mieltä olet Longinojalla tehdystä työstä ja voisiko muu Suomi ottaa siitä mallia?

Olen seurannut Longinojan projektia melko alkumetreiltä saakka ja täytyy myöntää, että kovien kunnostustöiden jälkeen, ihmisten kutsuminen taimenten kutusoraikoille kuulosti vähintäänkin pelottavalta. Longinojalla oli vahva usko ihmisen kykyyn ymmärtää ja arvostaa äärimmäisen uhanalaista kalalajia, taimenta. Taimenen uhkana on ihminen, muttei kuka tahansa, vaan henkilö joka toimii itsekkäästi pyydystäen helppoa saalista joko tietämättään seurauksia tai ollessaan törkeän välinpitämätön.

Säännöt ovat kuitenkin nykyisin selvät, joten selityksille ei pitäisi rikkomuksista olla sijaa. Suurin osa ihmisistä kuitenkin tiedon saadessaan välittää puron ainutlaatuisesta elämästä ja toimivat ikään kuin Longinojan kummeina ja suojelijoina. Ihmisten kutsuminen äärimmäisen herkälle alueelle on projektin vetäjiltä todella rohkeaa ja nyt tilanteesta hyötyvät kaikki. Kaloilla ja purolla on nyt paitsi ekologinen, myös virkistyksellinen arvo.

Olen yhdistänyt hoitajana ja kalastusoppaana toimimisen ja pyrkinyt mahdollistamaan yrityksessämme TheraFish luontokokemuksia kaikille. Kalastus, luonnossa ja vesillä olo tuottaa jo tutkimustenkin mukaan hyvinvointia ja edistää terveyttä. Olen hyödyntänyt osaamistani sekä kuntoutuksellisesta – että virkistymisen näkökulmasta.

Longinoja saa TheraFish:n oppaat hyppimään riemusta, sillä alueella on todellakin huomioitu laaja käyttäjäpiiri. Esteettömyyttä Longinojalla on kuvailtu tarkasti, myös kuvia käyttäen Longinoja.fi-sivustolla. En tunne muuta yhtä helposti saavutettavissa olevaa paikkaa, johon voisi mennä nauttimaan puron solinasta tai tarkkailemaan taimenen kutua.

Ehdottomasti voisimme matkata Longinojalle myös kuntoutujien kanssa.

Mitkä on terveisesi Longinoja.fi -sivujen lukijoille?

Tässä on vahva viesti Suomelle, mikä potentiaali meidän vesistöissä elää, kun yhdellä purolla vaikutus on näin valtava.

Kuva: Ville Lukka Photography