Kevät – luonto herää uuteen loistoonsa talven jälkeen. Puron penkalla näsiän kukat luo leskenlehtien kanssa väriloistoa. Lammikoissa sammakot aloittavat kutupuuhia ja puron soraikkojen sisällä taimenen mätimunista on syntymässä uusia taimenia puroon.
 
Longinojan puroaktiivit yhdessä Fallkullan kotieläintilan kanssa järjestävät Longinoja -päivät tilan alueella. Tarjolla on tietoa Longinojasta ja upeasta kaupunkiluonnosta, luontorastirata askartelua ja piirtämistä lapsille. Tilan pihalla Puroisäntä Matti keittää legendaarisia nokipannukahveja.
 
Kahvila Kilikuppilasta tilan nuoret pitävät kahvilaa 10.30-14.00.
 
Longinoja on yksi Suomen tunnetuimmista taimenpuroista jonka eteen on tehty kunnostus -ja tiedotustyötä vuodesta 2001 lähtien Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran toimesta. Longinojan pääuoma virtaa Fallkullan kotieläintilan vieressä ja vuoden 2018 syksynä myös näillä alueilla havaittiin merestä nousseiden emotaimenten kutua. Odotettavissa onkin, että Fallkullan alueen soraikoista syntyy toukokuussa uusi taimenikäluokka valloittamaan puron alueen.
 
Longinoja on enemmän kuin puro, se on vihersormi joka on upean kaupunkiluonnon koti. Tule koko perheen voimin tutustumaan ja oppimaan puro -ja kaupunkiluonnosta.
 
Puroaktiivien vetämä purokävely Haaga-Helia – Fallkullalla lähtee aamulla klo 9.00. Reitti kulkee puron vartta ylävirtaan päättyen Fallkullan kotieläintilalle. Kävelyn tapahtuma ja tarkempi info: https://www.facebook.com/events/813474645698410/
 
Tapahtumaan vapaapääsy.
 
Tervetuloa
Fallkullan väki ja Longinojan puroaktiivit