Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Otto Blomqvist, 30-vuotias kalastusmatkailuyrittäjä ja lastensuojelun ammattilainen Pälkäneeltä.

Olet yhdistänyt arkityösi ja opastyösi. Mitkä ovat antoisimpia työhetkiä molemmissa töissä?

Antoisimpia hetkiä ovat lasten ja nuorten onnistumisen kokemukset. Sellaiset hetket, kun nuoren ilme kertoo, että minä pystyin tähän. Tällaiset ammatillisesti toteutetut luontoelämykset, kuten nuotion sytyttäminen tai kahlaaminen joen yli perhovapa kädessä, voivat piirtyä nuoren muistiin ja siirtyä parhaassa tapauksessa hänen arkeensa tukemaan muita elämän osa-alueita.

Sinut valittiin Skes ry:n raadin toimesta vuoden 2018 kalastusoppaaksi. Mitä tuo valinta merkiksee sinulle?

Vuoden kalastusopas 2018 -titteli merkitsee minulle paljon. Olen tehnyt jo pitkään työtä sen eteen, että kasvatus-, sosiaali- ja terveysalalla hyödynnettäisiin enemmän luontoavusteista toimintaa muiden kasvatus- ja hoitomenetelmien rinnalla. Nyt kun siihen aletaan reagoida tosissaan, niin tottakai se tuntuu hyvältä.

Mitä mieltä olet Longinojalla tehdystä työstä ja voisiko muu Suomi ottaa siitä mallia?

Mielestäni longinojalla on tehty pitkään esimerkillistä työtä luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin eteen.
Longinojalla tehty työ on ainutlaatuinen esimerkki koko muulle Suomelle siitä, kuinka ihmisen kuuluisi kohdella luontoa. Samalla siis myös omaa itseään.
Longinoja on erinomainen lähiluontokohde, koska lähes kuka tahansa pääsee puron varteen tarkkailemaan vesiluontoa ja sen tarjoamia elämyksiä.
Taimenen elinkierron pohtimisen lomassa, ihminen voi pysähtyä oivaltamaan, kuinka mekin olemme osa luontoa.

Mitkä on terveisesi Longinoja.fi -sivujen lukijoille?

Longinoja.fi -sivujen kautta ymmärtää helposti, kuinka paljon haasteita taimenella on Suomessa. Sivut antavat selkeän kuvan, mitä ihminen voi tehdä taimenen ja muun vesiluonnon hyväksi, kun samoin ajattelevia ihmisiä kokoontuu yhteen. Kannattaa myös ehdottomasti käydä paikanpäällä tutustumassa Longinojaan.

 

TUTUSTU FANTASY FISHINGI:n palveluihin