Kuka olet ja mistä tulet?

Olen Olli-Petteri Karine ja kotoisin kauniista Etelä-Karjalasta Savitaipaleen kunnasta Kuolimojärven rannalta.

Kuinka Captain Ollie -tuoteperhe on syntynyt?

Captain Ollien ensiaskeleet otettiin juuri Kuolimojärvellä, jossa järjestän kalastusmatkoja. Alunperin aloin kehittää vetouisteluun ”kalaystävällisempää” sivuplaanaria. Pohja-ajatuksena oli se, että ei-toivottu saalis (alamittaiset-, uhanalaiset kalat) saataisiin vapautettua mahdollisimman nopeasti ja pienin vaurioin takaisin veteen. Captainin ensiaskeleet otettiin jo nelisen vuotta sitten. Sittemmin plaanari on saanut patentin ja sen tuotteistaminen on kovassa vauhdissa. Viehepuolella alkoi tapahtumaan 2015 marraskuussa, kun sain oman ennätyshauen (13kg) saaristomereltä. Sanoin välittömästi kaverilleni, että alan itse tekemään näitä kumikaloja. Vain muutama viikko ja Captain Ollie-shad v.1 oli hyppysissä. Täysin kelvoton kalastukseen oli tuo eka malli, mutta siitä kehitystyö lähti. Keväällä 2016 saatiin ensimmäiset kalat jäiden lähdettyä. Saman kevään aikana kehitin myös uudenlaisen heittoperhon virvelikalastajille, mallisuojatun ShadFlyn. Tämä oli jonkinlainen täkyraksin ja perhon fuusio, kuten alussa ajattelin. Captain Ollie-tuoteperhe on jatkumoa lapsena aloitetulle intohimoiselle kalastusharrastukselle. Hyvinkin syvällinen suhde luontoon ja erityisesti kaloihin on nähtävissä myös Captain Ollien tuotteissa. Kaikki vieheet tehdään alusta loppuun käsin ja lisäksi niiden mallit on vuoltu Kuolimon rantaan kaatuneesta petäjästä. Voinkin ylpeänä sanoa, että Captain Ollien juuret ovat syvällä Suomen luonnossa!

Captain Ollie on saanut Avainlipun, oliko tämä kuinka iso juttu tuoteperheelle?

Muistan sen hetken erittäin hyvin, kun Suomalaisen Työn Liitosta tuli ilmoitus Avainlippu-merkin myöntämisestä. Siinä raavas mies tipahti kerrasta sohvalle valtavan onnellisuuden tunteen täyttäessä mielen ja kehon. Avainlipun myöntäminen ei sinällään tullut täytenä yllätyksenä, olimmehan tehneet jokaisen työvaiheen käsin, Suomessa. Olin ylpeä tuoteperheestä ja suomalaisuudesta jo valmiiksi, mutta Avainlippu sai vielä syvällisemmin ajattelemaan koko tätä prosessia. Avainlippu vei Captain Ollieta eteenpäin ja se on tehnyt brändistämme entistäkin voimakkaamman. On todella hienoa, että olemme pystyneet tarjoamaan kuluttajille laadukkaita suomalaisia käsityövieheitä ja ylpeitä ollaan myös siitä, että muutama nuorikin on saanut töitä. Avainlipun takana on paljon tunnetta. Tätä tunnetta näyttää myös kuluttajat arvostavan, kiitos siitä!

Mitä mieltä olet Longinojalla tehdystä työstä ja voisiko muu Suomi ottaa siitä mallia?

Longinoja vetää minut hiljaiseksi. Tässä on elävä esimerkki siitä kuinka pienestä purosta kasvaa iso virta! Huikeaa yhteisöllisyyttä ja tekemisen meininkiä. Longinojalla on hienosti otettu kokonaisuus haltuun ja tehty pienestä kaupunkipurosta merkittävä niin kaloille kuin ihmisellekin. Kotijärvelläni Kuolimolla, saimaannieriän erittäin huolestuttavaa tilannetta läheltä seuraavana toivoisin, että tämmöinen henki saataisiin myös meille Kuolimolle. Saattaisi jopa käydä niin, että Suomen uhanalaisin kalamme saataisiin pelastettua ottamalla oppia Longinojalla tehdystä työstä ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Nyt hallitsematon troolikalastus, vetelä päätöksenteko ja yhteishengen puuttuminen kalan pelastamiseksi ajaa siihen, että saimaannieriän viimeinen elinvoimainen populaatio on erittäin suuressa vaarassa kadota kokonaan lähivuosien kuluessa. Vastatakseni kysymykseen voin todeta, että muu Suomi voisi ottaa teistä mallia edellämainituissa asioissa. Monesti asioiden eteenpäin vienti ja esimerkiksi kalakantojen suojelu vaatii ja jopa edellyttää maassamme Longinojan kaltaista talkoohenkeä. Hyvää työtä!

Mitkä on terveisesi Longinoja.fi -sivujen lukijoille?

Avainlippu-hengessä sanoisin, että kannattaa suosia suomalaista. Menkää metsään, kalastakaa (vastuullisesti) ja nauttikaa luonnosta joka ympärillämme avautuu. Hyvä tapa heittää myös oma kortensa kekoon luonnon puolesta on osallistuminen esimerkiksi virtavesikunnostuksiin.

Suomen luonto on vertaansa vailla!

TUTUSTU CAPTAIN OLLIE -tuotteisiin