Niko  kuten monet muutkin ovat tulleet tutuksi Kalamaraton -lajikalastuskilpailun kautta. Nikoon tutustuin vuoden 2014 Turun historian ensimmäisessä kilpailussa.

Kuka olet ja mista tulet?

Mä oon haukimies, oon hitto soikoon. Vaikka viime vuonna sain 33 eri kalalajia kotimaan vesiltä, olen sielultani eniten hauenkalastaja.

Nimeni on Niko Satto, ikää 41 ja ”oikeissa töissä” olen vakuutusyhtiö Ifissä. Sen lisäksi toimin Kalastus-lehden toimittajana ja teen yhteistyötä ja erilaisia projekteja muun muassa Rapalan ja Kuusamon Uistimen kanssa. Kotipaikkani on Rusko Turun pohjoispuolella, ja kotiveteni Saaristomeri sekä Turun alueen pienvesistöt.

Miksi hauki on tärkeä vesistössä?

Hauenkalastus on muuttunut viime vuosina paljon. Suurhauen vapauttamisesta on tullut aktiiviharrastajien keskuudessa itsestään selvyys. Surullista toisaalta on, että yhä näkee suurhaukien tappotalkoita, joille ei ole tutkimusten mukaan mitään järkeviä perusteita ja miten perustelluillekin tutkimustuloksilla viitataan kintaalla kun istareiden edeltä tapetaan vanhoja luonnonkaloja.

Toimit SHS nykyisenä PJ.nä, mitkä ovat terveisesi kaikille hauenkalastajille?

Vaikka suurhaukien vapauttaminen onkin jo iskostunut aktiiviharrastajien selkärankaan, pitää haukia kuten kaikkia muitakin lajeja käsitellä ja kohdella muutenkin järkevästi. Suuren kalamäärän kiskominen järeillä vehkeillä ja suurilla koukuilla ei välttämättä ole kovin fiksua. Kalastukseen on iskostunut työelämän tehokkuus- ja tulostavoitteet kun sen sijaan oikeasti kalastuksesta pitäisi voida nauttia kokonaisuutena ja ajatella kaloja muinakin kuin kiloina tai kappaleina.

Mitä mieltä olet Longinojalla tehdystä työstä ja voisiko muu Suomi ottaa siitä mallia?

Longinoja on aivan loistava esimerkki siitä, mitä intohimo voi parhaimmillaan saada aikaan! Longinojasta voisi todellakin ottaa mallia muuallakin ja itse asiassa tällaisia liikkeitä soisi syntyvän myös sellaisten vesien eteen, jotka ovat hyvissä voimissaan. Longinojan tavoin brändättyä luonto- ja/tai virkistyskohdetta ei varmaan kovin helpolla lähdetä tärvelemään.

Mitkä on terveisesi Longinoja.fi -sivujen lukijoille?

Jokainen kalastuksen harrastaja, luonnon ystävä ja luontoa virkistykseen käyttävä voisi miettiä, onko jotain sellaista intohimon kohdetta, jonka hyväksi voisi itse toimia. Jokainen pienikin ponnistus yleensä edesauttaa asioiden paranemista. Longinoja, kuten tietysti Haukiseurakin, ovat esimerkkejä siitä, millaisia pyöriä muutama intohimoinen yksityishenkilö voi saada pyörimään.

TUTUSTU SUOMEN HAUKISEURAAN