Manu Vihtonen on kunnostanut Kaakkois-Suomen kalavesiä monen vuoden ajan jalokalojen iloksi. Hänen vetämänsä Kaakon Jokitalkkari -projekti on mahdollistanut monelle purolle taimenkannan palautumisen ja kunnostuksilla on saavutettu huipputuloksia myös ihmisten asenteiden muuttumisessa. Manun ideoimana on myös syntynyt biohajoava ”Manubox” -mätirasia. Rasioissa pystyy istuttamaan lohikalojen mätimunia, eikä niitä tarvitse perinteisten muovisten rasioiden tapaan kerätä pois puroista poikasten kuoriutumisen jälkeen. Säästöä syntyy ajallisesti ja rahallisesti!

Kuka olet, ja mistä tulet?

Olen Manu Vihtonen ja asun perheineni Kouvolassa. Koulutukseltani olen Iktyonomi (Amk). Kala-alan monipuolisia työtehtäviä takana jo 15 vuotta. Virtavedet ja niiden kunnostaminen ovat kiinnostaneet jo ihan pienestä pitäen pienen lähdepuron varrella asuessani.

Mistä idea biohajoavaan mätirasiaan?

Mätirasioiden käytössä on useita hankaluuksia. Ensinnäkin mätirasioiden käsittely pakkasella on vaikeaa, koska mäti on herkkää vähäisellekin jäätymiselle. Toiseksi ison mittakaavan istutuksessa mätirasioita tarvitaan suuri määrä, mikä nostaa kustannuksia, samoin kuin mätirasioiden käytön vaatima suuri työmäärä. Kustannuksia lisää myös mätirasioiden poiskerääminen; etsiminen saattaa vaatia isompaa työmäärää kuin rasioiden levittäminen jokeen. Tästä idea, mitä jos rasiat voisi jättää puroon ilman haittaa ympäristölle?

Mitä mieltä olet, pitääkö puroissa elävistä jalokaloista kertoa avoimesti vai pitää paikat pienen piirin tiedossa?

Avoin julkisuus, kuten Longinojalla on tehty, on tärkeä tie saada asioita eteenpäin. Valistuksella ja esimerkiksi taimenen luonnonkierron ymmärtämisellä on valtava merkitys. Tuloksien osoittaminen käytännön tekemisellä ja faktoilla on myös parasta PR – toimintaa.

Olet kertonut projektipurojesi taimenkannoista alueen asukkaille, onko heidän arvostus puroja kohtaan muuttunut?

Jotkut ovat yllättyneet, jopa osakaskunnan puheenjohtajat ja aktiivit vapaa-ajan kalastajat, että mikä helmi joku operoimamme kohde oikeasti on. Jutustelun ja talkoilun lomassa on myös ymmärrys lisääntynyt ja puita ja risuja ei välttämättä enää ehdoteta kerättävän uomasta pois, vaan päinvastoin. Kalastuksen säätelyn ja kalojen suojelun merkitys ja vaelluskalojen ahdinko on ymmärretty. Tärkeä on jokaisen puron varrelta löytää se ns. avainhenkilö ja aktiivi, jonka kanssa asioita viedään eteenpäin. Monesti on kyllä ihmetelty, että miten helppoa ja nopeaa itse käytännön tekeminen on.

Mitä mieltä olet, Longinojalla tehdystä työstä ja voisiko muu Suomi ottaa siitä mallia?

Olen seurannut Longinojan ja pääkaupunkiseudun virtavesiaktiivien työtä sekä tekemisiä jo kauan suurella mielenkiinnolla. Olen käynyt paikanpäällä myös muutamiin kohteisiin tutustumassa. Menetelmät ja työnjälki on ollut ilahduttavalla tavalla samanlaista, jollaista mallia olen itsekin virtavesityössäni toteuttanut. Longinojan esimerkki on siinä hyvä, että miten päämäärätietoisesti ja systemaattisesti tulee edetä virtavesien kunnostamisessa ja elvyttämisessä edetä.

Longinojan taimenen poikastiheydet ja kutuhavainnot ovat arvokasta käytännön esimerkkiä. Samoin tavoin toteutettuna on vastaavia tuloksia saavutettavissa useissa kolkissa ympäri Suomea. Avoin julkisuus, kuten Longinojalla on tehty, on ainoa tie saada asioita eteenpäin.  Paikallisen virtavesikohteen eteen tulee ohjata säännöllisesti pieniäkin panoksia ja resursseja, mutta niillä tehdään pitkässä juoksussa valtavia tekoja!

Mitkä on terveisesi Longinoja.fi -sivujen lukijoille?

Kiinnittäkää huomiota virtavesiin ja tarkkailkaa niitä missä ikinä liikutkin, sillä pieni purohyppely on taas askelia eteenpäin!

Kuvateksti: Manu Vihtonen – Inspiraatioita virtavesien varrelta

Kuva: Janne Arponen

Muutama arkistojen aarre Manun tekemästä hienosta työstä vaelluskalojen eteen: