Kiitos.

Tämän päivityksen voisi kiteyttää tuohon yhteen sanaan, mutta kiitetään kuitenkin niitä joille kiitos kuuluu.

Kiitos kaikille talkoolaisille, kivi -ja puukasa siirtyi neljässä tunnissa puroon kalojen iloksi. Meitä oli kaikkea ikäluokkaa, erityisen hienoa oli seurata suurta joukkoa lapsia jotka tekivät oman osuutensa kiveämisestä. Tulevaisuus talkoolaisissa on turvattu!

Kiitos Helsingin kaupungin rakennusvirastolle kivi -ja puuaineksen tuomisesta talkoisiin.

Kiitos Sea Goog Oy Fort Deli talkooeväiden tarjoamisesta, maistuvaa ja täyttävää ruokaa jälleen kerran. Tapio, valintasi eväistä osui nappiin. Erityisesti kanavartaat olivat rock!

Kiitos isälleni Matille, joka teki sen mitä kaikki hänet tuntevat odottivat, keitti maanmainiot nokipannukahvit ja heilui moottorisahan kanssa puusavotassa.

Kiitos Uudenmaan kuivauspalvelu peräkärryn lainaamisesta.

Uusi Savelankoski on nyt valmis vastaanottamaan piakkoin purossa kutevat taimenet.

Longinojan taimenten ja Skes ry:n puolesta, kiitos!